SM-GOSPEL 2012
Lauantaina 11.2.2012 Keuruun koulukeskuksessa kisattiin gospelin
Suomen mestaruudesta kisoja viimeistä kertaa vetävän Markku Sandbergin
johdolla. SM-gospel järjestettiin tänä vuonna jo 17. kerran. Kisa sujui
mainiosti ja bändit kuin myös yleisö kiitteli hyvähenkisestä kisasta.
Musiikkia kuultiin laidasta laitaan, niin konemusiikkia, folk-rockia,
jazzahtavaa kuin rehellisen raakaa rokkiakin.
Musiikkiesitysten välissä yleisöä pidettiin lämpimänä muun muassa zumbaamalla. Naurussakin oli ajoittain pitelemistä, kun kilpailun juontajat pääsivät vauhtiin huumorin rikastuttamin välikommentein.
Tuomaristossa nähtiin monipuolisesti musiikin alan ammattilaisia pop-musiikista klassisen koulutuksen omaaviin henkilöihin. Huikean kilpailun päätteeksi voittajabändiksi valikoitui kokkolalainen folk-rockia soittava Great Wide North -yhtye, joka sai monen tuomarin ja kuulijankin sydämen heltymään. Tuomariston puheenjohtaja Anssi Tiittanen kuvasi palkintojen jaossa voittajabändin esitystä sellaiseksi, että siitä oli vaikea sanoa mitään negatiivista. "Great Wide Northin esiintyminen oli hyvin ammattimaista ja tekninen osaaminen huipussaan". Hopeasijan saavutti energistä rockia soittava Pater Noster Raahesta ja kolmanneksi jazzahtava pop-yhtye Villava Espoosta. Tuomariston kunniamaininnan sekä yleisön suosikki -tittelin sai konemusiikilla julistanut Audile Jyväskylästä.
Tuomariston ollessa miettimässä syntyjä syviä, sai yleisö nauttia viime vuoden voittajan Eve`s yhtyeen mainiosta esityksestä.
Ensi
vuonna kilpailua pidetään uuden vetäjän voimin, kun kisanjohtajan
titteli siirtyy Markku Sandbergilta Miia Rautkoskelle. Luvassa on
kilpailun osalta jännittäviä uusia käänteitä ja laadukasta
gospelmusiikkia jatkossakin!
Teksti: Miia Rautkoski
Kuvat: Markku Sandberg
Kaikki SM-gospel voittajat samalla levyllä 1996-2011
Hengellisen musiikin historia lähtee Raamatun Psalmeista ja jatkuu Lutherin sanoittamien juomalaulujen kautta tämän päivän monimuotoiseen gospeliin. Amerikkaan viedyt afrikkalaiset orjat lauloivat Jumalalle. Samalla he lauloivat pohjan jazzille, bluesille, rock'n rollille ja sitä kautta koko läntiselle populaarimusiikille. Suomi- gospelin esiinmarssi kulminoituu pitkälti 1970 luvulle. Tietä raivasivat mm. Pro-fide, Boanerges, The Road ja monet muut bändit.
Vuodesta 1996 alkaen on jaettu avoimessa kilpailussa gospelin suomenmestaruuden arvonimi. Nyt nuo kunniakkaat mutta nöyrät taidonnäytteet ovat yhdellä ja samalla CD-levyllä. Joukkoon mahtuu tyylilajeja heavystä reggaeseen. Levyn ensimmäisen raidan aloittaa Matti Aspvik bändeineen ja musiikki soljuu eteenpäin monien tyylilajien kautta. Rod of Moses, Onesimus, Habakuk olivat 90-luvun voittajia, kun taas M.A.E., Kansanparantajat, Random Eyes aloittivat 2000-luvun valloituksen.
Kisan siirryttyä Mäntsälästä Keuruulle 2005 Lumina Polaris tuli
ja rokkasi muut bändit suohon. Kisan voittajien listalle mahtuu vielä UPS,
Etappi, Kaemo, Donkey Ride, Idän Ihmeet ja tämän vuoden voittaja Eve´s. Kisaajien
kirjo ja innostus on ollut valtaisaa.
TILAA LEVY: .
Teksti Markku Sandberg
|
|||||


