ISO SOITTO 2012

Neal Morse Iso Soitto –festivaalille

Historian viides Iso Soitto -festivaali Keuruulla on saamassa kansainvälisesti korkeatasoisen kattauksen. Pääsiäisviikolla allekirjoitettu sopimus tuo amerikkalaisen moni-instrumentalisti Neal Morsen avajaisillan megakonserttiin 27.7. Ennestään tapahtumaan on jo vahvistanut tulonsa Classic Imperials USA:sta.

Kaliforniassa 1960 syntynyt Neal Morse kasvoi musikaalisessa perheessä. Hän aloitti pianonsoiton 5-vuotiaana ja jatkoi pian myös kitaransoiton opiskelulla. Nuorena muusikkona Nealin unelma oli löytää menestys popmusiikin maailmassa, mutta hänen sydämensä löi progressiiviselle rockille.

Musiikillisen läpimurtonsa Neal teki vuonna 1992 veljensä Alan Morsen kanssa perustaessaan Spock's Beard -nimisen bändin. Seuraavan kymmenen vuoden aikana Spock’s Beard julkaisi kymmenen suosittua CD:tä ja kaksi DVD:tä, jotka nousivat proge-maailman huipulle. Vuonna 1999 syntyi vielä uusi  progen superbändi, Transatlantic, joka koostui  neljästä huippumuusikosta (Neal Morse, Mike Portnoy, Roine Stolt ja Pete Trewavas).

Vaikka Neal oli löytänyt tiensä tähtiin, hän koki jotain puuttuvan elämästään. Vuonna 2002 hän kääntyi kristinuskoon. Morsen uskoontuloon vaikutti merkittävästi hänen sydänvikaisen tyttärensä ihmeparantuminen seurakunnan rukouksen seurauksena.

Testimony
Uudessa elämänvaiheessaan Neal ryhtyi tekemään uransa merkittävintä musiikkiprojektia, joka kertoo hänen elämänsä matkasta: Testimony (2003). Yli kaksi tuntia kestävä tupla-CD sisältää yhden teemakokonaisuuden, mutta tyyliltään se vaihtelee gospelkuorosta hard rockiin ja sinfoniaorkesterista poppiin. Testimony (todistus) oli myös Nealin ensimmäinen monista albumeista, jotka hän on tehnyt huippurumpali Mike Portnoyn (ex-Dream Theater) kanssa.

Monien muiden produktioiden, kuten Sola Scriptura (2007) ja Lifeline (2008), jälkeen Neal julkaisi uusimman oman albuminsa kuin jatko-osana aikaisemmalle: Testimony II (2011). Samaan aikaan ilmestyi myös hänen samanniminen omaelämäkertansa.  Keväällä 2012 ilmestyneellä superryhmä Flying Colors’in albumilla Neal Morse (koskettimet) soittaa mm. Mike Portnoyn (rummut) ja Steve Morsen (kitara) kanssa.

Neal Morse Band esiintyy Iso Soitto -festivaalilla pe 27.7. klo 21.00. Bändin kokoonpano vahvistuu myöhemmin. Aikaisemmin Neal Morse on esiintynyt Suomessa vuonna 2000 Helsingin jäähallissa Spock’s Beardin ja Dream Theaterin kanssa.

FAKTAA: MIKÄ ON ISO SOITTO –FESTIVAALI?
-    Hengellisen musiikin festivaali, joka on järjestetty Keuruun Isossa Kirjassa vuodesta 2008 alkaen. Vuoden 2011 kävijämäärä kaksinkertaistui edellisvuodesta noin 8500:aan.
-    Vuoden 2012 pääartisteina  mm. Neal Morse Band (USA), Classic Imprials (USA), Nina Åström, Petri Kosonen & band,  Wondeful Land, Great Wide North, Pekka Simojoki & Exit.
-    Pääkonsertit 4000 hengen suurteltassa.
-    Ohjelmistossa myös cafe-keikkoja ja teematilaisuuksia sekä musiikkijumalanpalvelus.
-    Festivaalialueella monipuoliset ruokapalvelut, Iso Kirja Camping ja Aikamedian levy- ja kirjakauppa.
-    Kotisivut: www.isosoitto.fi.




Kesän parasta musafestaria IsoSoittoa
suunnitellaan kuumeisesti.
Festari pidetään 27.-29.7.2012
Festarille on jo tulossa lisäksi mm. Classic Imperials, (USA) G-Powered, Serafiel, SM-gospelvoittaja 2012 Great Wide North, Nina Åstrom, Apa Ali-Löytty, Wonderful Land, Liisa Niininen jne. Tälle sivulle on tulossa heti päivityksiä, kun niitä saamme!!!