Youth Celebration 2011
Lämmin elokuun viimeinen viikonloppu keräsi jälleen nuoria Keuruulle jokavuotiseen Youth Celebration -tapahtumaan. Kolmipäiväisen tapahtuman ensimmäisenä iltana moninaisen esiintyjäkaartin keikoista ensimmäisen aloitti Matias Koskinen, joka entisten kappaleidensa lisäksi paljasti yleisölle tekeillä olevan uuden levynsä biisejä.
Aloitustilaisuudesta vastasi ylistysryhmä Suhe Live ja lavalla yleisöä
viihdyttivät ja samalla tapahtuman juonsivat Jolle ja Ville. Teemu Kunto
käsitteli YC:n teemaa puheessaan ja toivoi, että kokisimme yhteyttä kuulua
suureen Jumalan lasten joukkoon, juuri sinä ja minä ja me.
Pääkonsertin rikkaassa musiikkiskaalassa nähtiin ripaus mm. reggaeta,
rockia ja konemusiikkia. G-Powered villitsi nuoria konemusiikilla, kun
taas tämän vuoden Sm-gospel voittaja Eve's tartutti iloista mieltä
kuuntelijoihinsa akustisella, folk-henkisellä musiikilla.
Vasta vähän aikaa keikkaillut ja debyyttialbumiaan parhaillaan
valmisteleva Serafiel tarjosi yleisölle toisenlaista, gospel kentille
vielä hieman vierasta pop/rock henkistä kuultavaa. Pääkonsertin päätti
rytmikäs reggaeyhtye Katajainen Kansa.
Tänä vuonna järjestettiin runsaasti väkeä vetäneet jatkot pääkonsertin
jälkeen kahvilateltassa, jossa sankkaa nuorten joukkoa viihdytti hiphop
ryhmä Pastorit aina aamun pikkutunneille saakka.
Lauantai ja sunnuntai oli pyhitetty erilaisille opetuskanavilla. Lauantain konsertin musiikista vastasi metallin makuinen HB ja sunnuntaina jyristeli progegenreä tunnustava Seppele
Teksti Jatta Heikkinen
Kuvat Markku Sandberg










