Sukupolvi 2007 / ( YC)

Sukupolvi nuorisokonferenssi 2007

 

Useat asiat elämässä kestävät vain tietyn ajan ja tulevat sitten päätökseen. Näin on myös Youth Celebration nimen kanssa. Elämässä on myös asioita, jotka eivät pääty koskaan. Itse elämä on juuri tällainen asia, se jatkuu ikuisesti. Samoin Jumalan rakkaus Sinua kohtaan jatkuu ikuisesti.

 

Tämä ensimmäinen Sukupolvi-tapahtuma aloitettiin perjantaina AikaGospel Megakonserttina.

Ennen bändien jyristyksiä nastolalainen Crossbeat lämmitti tanssillaan yleisön hyvään vireeseen ja Minean solistin Reijo Tiitisen kanssa pyydettiin taivaan Isän siunausta koko tilaisuudelle.

 

Suomeksi laulettua stylerockia laulava Minea aloitti konsertin ja sai heti yleisön mukaan. Minea vain paranee vuosien myötä.

Toisena esiintynyt Ida Valkoniemi oli piristävä tuulahdus niin miehisessä gospelkentässä. Idan sointuvaa ja tarkkaa laulua oli ilo kuulla.

Vuoden 2006 SM-gospel voittaja UPS valloitti ammattimaisella folkrockillaan varmasti uusia musiikkinsa ystäviä tässä megakonsertissa.

Rände heitti illan aikana erään parhaista keikoistaan ja yleisö sen myös heti palkitsi hyvällä mukaantulolla. 

Klinikin ammattitaitoinen, pitkän linjan musisointi oli herkullista kuunneltavaa. Virtasen Kimmon korkea tenori loi lämpöä muuten niin kylmään ja koleaan syysiltaan.

Idols kisasta tutuksi tullut Markus Pätsi oli koonnut mainion AuBurn-orkesterin ja olivatpa pojat jo ehtineet tehdä EP-levyllisen verran musiikkia, joka julkaistiin tapahtumassa.

Toinen ruusu miehisessä konsertissa oli Laura Joensuu, joka bändinsä kanssa oli hypännyt aikaisemmasta genrestä useammankin piirun verran rankempaan suuntaan, mutta homma toimi. Kiitos Laura!

Ariel & Supremos oli myös levyjulkkarikeikalla. Majakkataajuus on kustantanut yhtyeen levyn ja Arielin soitto svengasi.

Tämän vuoden SM-gospelkisan suvereenisti voittanut Etappi kärsi muiden orkestereiden tapaan kylmästä, mutta se ei poikien soittoa haitannut. Voittajien elkein homma hoidettiin kotiin.

Illan käännyttyä jo aamua kohti, laiteille kiipesi monille uusi tuttavuus Silverfuse. Poikien tiukka setti sai yleisön mukaansa ja kylmyydestä ei ollut tietoakaan. Ja jos vielä joku oli kohmeessa niin illan viimeinen esiintyjä, metallin makuinen VIP sulatti yleisön. Monien mielestä nyt vasta päästiin asiaan….

Kello oli 02 ja kansa taputti encorea, muuta kaikella on määräaikansa, niin tällä megakonsertillakin, mutta ensi vuonna jälleen…

Bändien vaihdon aikana kuultiin ja nähtiin Matias Koskisen, Iina Mutikaisen ja Hencca&bigband’in musiikkia. Samoin Crossbeat ylisti Jumalan suurta rakkautta tanssin avulla

 

Sukupolvi-tapahtumassa kuultiin ja nähtiin lauantaina ja sunnuntaina norjalaista puhujaa Stephan Christiansen’ia ja Habakuk-orkesteria ja AOC:ta ja Suhe ylistysryhmää ja…

Kanavia oli molempina päivinä valittavana jokaisen maun ja mielenkiinnon mukaan.

Juontajin tapahtumassa toimivat Veera Tikkakoski, Mika Poutala ja Markku Sandberg

 

 

Markku Sandberg

 

 

 

 

 



Minea

Minea

Minea

Minea

Ida Valkoniemi

Ida Valkoniemi

Idan orkesteri

Idan orkesteri

UPS vuoden 2006 SM-gospel voittaja

UPS vuoden 2006 SM-gospel voittaja

UPS

UPS

Rände & band

Rände & band

Rände

Rände

Klinik

Klinik

Klinik

Klinik

Laura Joensuu & band

Laura Joensuu & band

Laura

Laura

AuBurn

AuBurn

AuBurn

AuBurn

Crossbeat

Crossbeat

Etappi vuoden 2007 SM-gospel voittaja

Etappi vuoden 2007 SM-gospel voittaja

Ariel & Supremos

Ariel & Supremos

Ariel

Ariel