SM-GOSPEL 2011

SM-Gospel 2011

 

Suomen gospelin SM-kisat käytiin jälleen Keuruulla 9.4. Hyvähenkisessä taistossa oli tällä kertaa mukana kahdeksan bändiä. Tuomaristossa nuijaa heiluttivat muun muassa Anssi Tiittanen (mm. Think Twice), Ilkka Jääskeläinen, Eero Lahti (Donkey Ride) ja Miia Rautkoski (G-Powered). Vedossa olivat Gospelin suomenmestarin titteli ja kiertopokaali. Tarina kertoo, että pysti on edellisten vuosien aikana on päässyt muun muassa saunomaan.

 

Kilpailijat onnistuivat luomaan hyviä musiikkikokonaisuuksia. Vara tarjosi ajoittain jazzahtava poppia ja Rejoice tunnelmoi suomalaisessa ylistysmusiikissa ja jopa folkissa. Kolmen keisarin liitto esitteli artikuloitua rokkia. Henna E soitti kunniamainintaan yltänyttä syntikkapoppia sävyllä, jota kristillisellä puolella kaivattaisiin lisää. Pastorit takoi  tiukan energistä rappia ja nousi kolmanneksi. Seppele syöksyi teknisemmän puolen progekiemuroihin ja kilpailun toiselle sijalle. Joel Vataja säväytti pop-rokilla ja massiivisilla biisirakenteilla ja korjasi samalla voiton yleisöäänestyksestä. Uudistunut rap-duo AOC veti keikan tuomarien pohtiessa voittajaa bunkkerissaan.

 

Tuomariston päätöksellä pokaalin ja mestaruuden saivat itselleen folkahtavaa musiikkia soittava tyttöbändi EVE's. Kiitosta tuli oivaltavista sanoituksista, huikeasta tulkinnasta ja saumattomasta kokonaisuudesta. Tästä ja muistakin bändeistä kuullaan vielä varmasti. Ennakkotieto lupailee Eve´s, Seppele ja Pastorit orkestereille keikkaa syksyn Youth Celebrationiin. Eve´s heittää keikan myös Konffassa ja Isossa Soitossa.

 

Markus Mäenpää


Kuvat: Markku Sandberg


SM-gospel 2011 voittaja Eve´s

SM-gospel 2011 voittaja Eve´s

Seppele pokkasi hopeatilan

Seppele pokkasi hopeatilan

Pastorit ylti pronsille

Pastorit ylti pronsille

Henna E ansaitsi kunniamaininnan

Henna E ansaitsi kunniamaininnan

Joel Vataja & band oli yleisön suosikki

Joel Vataja & band oli yleisön suosikki

Yleisö kannusti mestareita

Yleisö kannusti mestareita

Tuomarit Ilkka Jääskeläinen ja Anssi Tiittanen musisoivat bändien vaihtoväleillä

Tuomarit Ilkka Jääskeläinen ja Anssi Tiittanen musisoivat bändien vaihtoväleillä