Lappeenranta 14.10.2006
Vuoden 2006 viimeinen AG-tapahtuma jyristeltiin Lappeenrannassa.
Tapahtuma oli järjestetty rukouksella ja lujalla työllä ja se myös näkyi ja kuului.
Tapahtuman alussa oli jo mukavasti väkeä paikalla. Nuoria virtasi illan mittaan lisää ja loppuillasta salin alaosa oli lähes täynnä.
Paikalle oli saapunut nuoria myös lähiseudulta.
- Saatana on varmaan yrittänyt sinullekin valehdella, että et kelpaa mihinkään. Olet B-luokan kansalainen.
- Kuka välittää sinusta?
- Kuka on sinun puolellasi? Kyseli Lappeenrannan nuorisotyöntekijä Sami Vitikka.
- Olet arvokas, ainutlaatuinen. Jeesuksen rakkaus ei koskaan häviä. Hänen kanssaan olet A-luokan ihminen. Olet voittajan puolella.
Nastolasta oli paikalle saapunut mainio raskaamman luokan ylistysryhmä J-Praise.
Kaukiaisen Juhan ja Jonnan johdolla ylistettiin taivaan Isää ja päästiin oikeaan vireeseen.
J-Praisen herkempikin puoli löytyi illan mittaan…
Jyrki Liukkonen & JTL oli saanut hyvän vedon päälle ja soitti todella hyvän ja tiukan setin.
JTL kypsyy kuin viini vanhetessaan.
Tiitisen Reijolla on laulun ohella myös sana hallussaan ja hän osaa ottaa yleisön.
Minea soitti osin myös uutta materiaalia, josta erityisesti jäi mieleen taistelulaulu. Laadukasta Mineaa, kuten aina ennenkin.
Turhaan ei Lumina Polaris kanna SM-gospel 2005 voittajan viittaa. Lappeenrannan keikka osoitti poikien olevan kovassa vedossa. Ote oli tiukka ja evankelioiva.
Viinikkalan Petrin teksti käsitteli myös voittajan puolella olemista. Petri kyseli kenen puolella Jeesus oli?
- Syntisen naisen, sairaiden ja heikkojen, yksinäisten, lapsien…
- Jääkiekossa on helppo olla voittajan puolella. Entä arkielämässä? Kenen puolella sinä olet?
- Oletko sinä elävä todistus Jeesuksen rakkaudesta?
- Jeesus ei ole tänään muodissa, mutta hän on luvannut saapua voittajana.
Illan tyylikkäinä juontajina toimivat Ulla Jernberg ja Antero Koukku
















