Huittinen 8.4.2006
AikaGospelin tämän vuoden kierros on täydessä vauhdissa. Ensimmäinen tapahtuma pidettiin Huittisissa 8.4.2006 ja sen järjesti viisi satakunnan seurakuntaa yhdessä.
Ensimmäiseksi lauteille astui kankaanpääläinen Sola Fide-ylistysryhmä. Pari vuotta koossa ollut ryhmä soi tuoreen nuorekkaasti ja taidolla. Tätä ryhmää tullaan kuulemaan myös tulevan kesän Konferenssissa Keuruulla.
Sola Fide soi upeaa stemmalaulua, sellon, viulun ja rytmiryhmän voimin. Tosin saliääni ei antanut oikeutta tälle ryhmälle.
-Usealla meistä on klassinen koulutus ja moni opiskelee Kankaanpään musiikkiopistossa, kertoivat laulaja Nora Palomäki ja sellisti Ruth Fair.
Toinen uusi mielenkiintoinen tuttavuus gospelkentässä oli porilainen Etappi. Solistina toiminut Samu Kaattari esiintyi satakuntalaisella jalat maassa tyylillä.
-Mä seison sen takana ja uskon siihen, mitä mä laulan, julisti Etappi.
- Julistan toivoa sun elämään. Miksi vaivut synkkyyteen?
- Sanoma ristin elää ja voittaa. Se on pääsiäisen sanomaa.
Bändien välillä esiintyivät iloiset Joy Kids Porista ja Ilon kylväjät Huittisista. Hieno idea vetää ylistystä ja tanssia väliajalla.
Tänne oli pakko tulla!
On hienoa nähdä AikaGospelissa eri-ikäisten yhdessä palvelevan Jumalaa.
Huittisissa tavoitin yleisön joukosta tamperelaisen isän ja tyttären, Mika (39) ja Anna-Kaisa ( 14) Karolan.
- Yllätyin tapahtuman aitoudesta. Nämä muusikot ovat tämän päivän evankelistoja.
- Kiertävät kitaran kanssa kylästä kylään, tuumi Mika
- Näin ilmoituksen RV:ssa ja pakkohan tänne oli tulla.
Anna Kaisan sai tapahtumaan tulemaan hyvä musa ja kaverit.
- Ennen kaikkea tulin kuuntelemaan Habakukia. Minea oli minulle uusi tuttavuus, samoin Jyrkin bändi.
- Tulin tänne hakemaan myös ideoita oman musiikin tekemiseen ja tietysti uskonvahvistusta.
- Tosi paljon tykkäsin tapahtumasta, tiivisti Anna-Kaisa tunnelmiaan.
Jyrki ei tyrki
Uutena bändinä AG-kierrokselle oli Huittisiin saatu Jyrki Liukkonen&JTL.
Jyrki tosin on gospelväelle entuudestaan tuttu Egoeimi-yhtyeestä.
Jyrki iloitsi hienosta uudesta kokoonpanosta ja ennen kaikkea siitä, että saa Salla vaimonsa kanssa julistaa yhdessä.
- Musiikki rikkoo ennakkoasenteita ja murtaa muureja. Musiikin avulla kertominen elämäni tärkeimmästä asiasta on minulle luonnollista, tuumi Jyrki.
- Sen lisäksi oma elämä täytyy olla sopusoinnussa sen kanssa, josta laulaa.
- Olen jopa taipuvainen ajattelemaan niin, että todellinen gospelmuusikko ymmärtää olevansa esikuva monille ja siksi hänen on hyvä elää esimerkillistä elämää. Gospelmuusikkona ei voi vetää roolia, koska teennäisyys vesittäisi todellisen sanoman rakastavasta Jumalasta.
Minea-orkesteri oli hyvässä vedossa.
- Muistakaa, ette tänne jää. Ootte matkalla kauniimpaan uuteen maailmaan, julisti Reijo Tiitinen
- Tää toinen laulu, tää on rakkauslaulu, Tää laulu on Hänestä, joka ensin rakasti meitä.
Huittislaiset Anna Norri (20), Outi Lehtinen (15), Mona Kivimäki (17) olivat tulleet mukaan tapahtumaan.
-Kiva kun jotain tällaista järjestetään, Täällä Huittisissa on niin vähän gospeltapahtumia Me käydään kyllä lähialueilla jos vaan on kyytiä ja tietenkin sitte kesällä YC:ssa ja konffassa.
-Tänne veti tietenkin hyvä musa ja kaverit. Habakuk on tietenkin yliveto…no on nää muutkin hyviä, tuumivat tytöt…
Mäkisen julistus
- Olen tässä samassa salissa todistanut ensimmäisen kerran 30 vuotta sitten, kun olin ollut viisi päivää uskossa. Samasta asiasta puhun edelleenkin; Jumalan sanasta, julisti Jukka Mäkinen.
- Raamattu on Jumalan sanaa, Sitä kannatta ja pitää lukea, Se on meidän hengellinen ravintomme.
- Sinun kaverisi ei ehkä lue Raamattua. Sinä olet heille Raamattu.
- Sinua luetaan. Mieti miten vaellat, jyrisi Jukka.
Selvästi kotikenttäedusta nauttivat alun perin huittislaiset Habakuk-veljet
Heidän julistuksensa oli täyttä tavaraa:
- Jos sä haluut tulla Jeesuksen luokse, ojenna kätesi, Jeesus ottaa sut vastaan
- Haluut sä,kysyy Jeesus!
- Tämä on loistava ilta ottaa Jeesus vastaan, julisti Habakuk
Puhevastuussa olivat myös Waltteri Haapala ja Markku Sandberg
|
|
|
|
|
|||||||||
|
|
|
|||||||||
|
|
|
|||||||||
|
|
|
|||||||||
|
|
|
|||||||||
|
|
|
|||||||||
|
|
|






















