ESPANJA 27-30.5.2011

Eve´s Espanjassa


-Tervetuloa Espanjaan ja tänne Fuengirolaan, toivottivat  Hostal Nevadan vastaanottotiskin takana Paula ja Ensio Niininen ja hymyilivät ystävällisesti. Tsekataan teidät tänne ja saatte huoneet. 

SM-gospel voittaja Eve´s oli laskeutunut keikalle etelä-Espanjaan.


–Nyt ei kun tavarat huoneisiin ja matka jatkuu, komensi Järvelän Miika, joka vastaa nuorten työstä Fuengirolassa.  Kohta alkaa Pacosin Majakalla The Moment-ilta, joka on samalla talvikauden päätös, ja tiedättehän, että teillä on siellä keikka, venkuili Miika.


Ilta oli suomalaisjuhlaa Los Pacosin palmujen alla. Kolmisenkymmentä Espanjassa asuvaa suomalaisnuorta ja muutama satunnainen matkailija saivat kuulla vahvan musiikillisen ja huumorilla höystetyn taivaallisen sanoman. ”Minä rakastan sinua, senkin pöljä, älä huolehdi, ole hiljaa. Saat siinä olla, vaikka olis viis nolla, tai ennen puoliaikaa hävinnyt. Vaikka valvoisin kaiken yötä, miettien kelpaako tällainen, voin kertoa, se on turhaa työtä. Sinä kelpaat minulle juuri tuollaisenaan…”


 Eve´s oli saanut kutsun tulla konsertoimaan Fuengirolaan ja tulossa oli kolme konserttia.  Perjantaisen konsertin lisäksi ryhmä esiintyi lauantaina Hostal Nevadassa. - Konsertissa oli paljon asiakkaitamme  ja myös sellaisia paikallisia, joita ei ole ennen nähty hengellisessä tilaisuudessa.  Oli hienoa, kun saimme pitää teitä vieraina ja tervetuloa uudelleen, hehkutti Paula Niininen.


Myös Eve´s ryhmä oli onnesta mykkyrällä hyvästä vastaanotosta. - Oli hienoa tutustua suomalaiseen työhön täällä ja samoin näihin nuoriin, jota asuvat Espanjassa. Täällä on toimiva seurakunta ja kaikki oli järjestetty hienosti soittimia ja äänentoistoa myöten.


 Sunnuntain musiikkijumalanpalvelus oli Pacosin Majakalla. Sali on täynnä nuorta ja vanhempaa väkeä ja tunnelma katossa.  Eve´s ryhmän lisäksi tilaisuudessa lauloivat Heidi Riekkinen ja Markku Sandberg, säestäjänä Jarmo Viitala. Tilaisuus päättyi suvi-virteen ja Espanjassa asuvien suomalaisten silmissä kimmelsi kyynel.  Varmaa oli, että siinä vaiheessa viimeisetkin lupasivat itselleen tilata liput kohti suomen kesää.

 

 Eve's  SM-Gospel 2011 voittaja

Eve's on folk-henkinen tyttötrio. Kokoonpanon muodostavat Eveliina Sivonen (laulu ja kitara), Anu Koponen (laulu) ja Leena-Maija Lehto (laulu ja piano) Tytöt löysivät toisensa Iso Kirja opiston kuorotreeneissä syksyllä 2009. Yhteinen sävel löytyi ja aluksi tytöt soittivat yhdessä kuoron riveissä sekä nuortenilloissa. Myöhemmin mukaan tulivat omat biisit. Akustisten soittimien ja vahvan stemmalaulun ympärille muotoutunut Eve's esittää suomenkielistä gospelmusiikkia pohdiskelevan hupaisilla sanoituksilla. Bändiä on saatu kuulla ja nähdä muun muassa AikaGospelissa ja TV7:n Kenkälaatikko-musaohjelmassa. Tulevana kesänä Eve´s esiintyy muun muassa Juhannuskonferenssissa, Iso Soitto- ja Youth Celebration-festareilla.

 

Teksti ja kuvat Markku Sandberg

 

 

Eve´s konsertoi Hostal Nevadassa

Eve´s konsertoi Hostal Nevadassa

Suomalaisia nuoria Majakassa

Suomalaisia nuoria Majakassa

Eve´s Majakassa

Eve´s Majakassa

Yleisöä Hostal Nevadassa

Yleisöä Hostal Nevadassa

Yleisöä Majakassa

Yleisöä Majakassa

Nuorisotyöntekijät Miika Järvelä ja Onni Orsmaa saavat ansionsa mukaan:)

Nuorisotyöntekijät Miika Järvelä ja Onni Orsmaa saavat ansionsa mukaan:)

Eve´s, Jarmo Viitala ja Markku Sandberg palkittavana

Eve´s, Jarmo Viitala ja Markku Sandberg palkittavana